Vaihtoyliopistossani Castellón de la Planassa on hieno urheilukeskus, johon kuuluu sisähalli, ryhmäliikuntatiloja, kuntosali, uima-altaita ja erilaisia ulko- ja sisäkenttiä. Keskus sijaitsee kampuksella, joten esimerkiksi luentojen välissä voi kätevästi harrastaa liikuntaa. Yliopistolla on oma joukkue melkein kaikissa lajeissa, sillä Espanjassa yliopistoliigat ja yliopistojen väliset kilpailut ovat yleisiä.
Helmikuussa minua pyydettiin edustamaan espanjalaista vaihtoyliopistoani yliopistojen välisiin sulkapallon mestaruuskilpailuihin, nimeltään el Campeonato Autonómico de Deporte Universitario de Golf, lyhyellä varoitusajalla. Emmin tovin, sillä en ole pelannut sulkapalloa aktiivisesti pitkään aikaan, enkä kokenut olevani kisakunnossa. Vaihtoyliopiston urheilutoiminnasta vastaava kuitenkin kertoi, että on ollut vaikeaa löytää pelaajia, joilla olisi aiempaa kokemusta sulkapallon pelaamisesta. Laji ei ole kovinkaan tunnettu Espanjassa.
Lupauduin osallistumaan ja huomasin kertoessani tutuille kilpailusta, että monet sekoittavat sulkapallon padeliin ja squashiin. Myös rantasulkapalloa, bádminton playaa, pelataan nimensä mukaisesti rannalla, mutta käsittääkseni sen välineet ja säännöt eroavat tavallisesta sulkapallosta, samalla tavalla kuin padel eroaa tenniksestä. Esimerkiksi sulka on tavallista isompi ja painavampi, jotta se ei lennä tuulen mukana.
Myös rantasulkapalloa, bádminton playaa, pelataan nimensä mukaisesti rannalla, mutta käsittääkseni sen välineet ja säännöt eroavat tavallisesta sulkapallosta.
Kisapäivänä maaliskuun ensimmäisenä lähdimme Alicanteen puoli seitsemän aikaan aamulla vielä haukotellen. Yliopistostani lähti viisi kilpailijaa ja saimme edustajat kaikkiin sarjoihin. Itse pelasin naisten nelinpelissä ja sekanelinpelissä.
Nelinpeli ilman harjoittelua parin kanssa etukäteen oli yllättävän vaikeaa, sillä vaikka molemmat tunsivat sulkapallon säännöt ja osasivat lyödä hyvin, asemoituminen kentällä tuotti hankaluuksia. Olin tottunut pelaamaan nelinpeliä niin, että hyökätessä asetutaan peräkkäin ja puolustaessa vierekkäin, ja pelipaikka vaihtuisi tilanteen mukaan. Naispeliparini oli pelannut siten, että toinen on aina vastuussa etukentästä ja toinen takakentästä, ja ainoastaan puoli vaihtuisi pistekierron mukaisesti. Miespeliparini taas ei ollut koskaan pelannut nelinpeliä, joten hän syöksyi lähes automaatilla hakemaan kaikkia palloja ja olisi halunnut pysyä jatkuvasti puolustusasemissa. Hävisimme sekoilun takia molemmissa sarjoissa ensimmäiset pelit.
Onneksi järjestäydyimme muissa otteluissa paremmin ja saimme pallon taas haltuun. Osa vastustajista oli aivan lyömättömiä, osa taas selvästi enemmän harrastelijoita. Kuten Suomessakin, pelaajat itse toimivat tuomareina ja laskivat pisteet, jotka pelin jälkeen ilmoitettiin järjestäjille.
Hallissa oli sisällä kylmä, sillä se on suunniteltu paahtavien helteiden varalle.
Hallissa oli sisällä kylmä, ja pelien välissä piti pukeutua lämpimästi, sillä halli on suunniteltu paahtavien helteiden varalle. Vasta pelien jälkeen, kun menimme isolla porukalla ravintolaan syömään, saattoi taas riisua takin, sillä ulkona paistoi aurinko ja lämpötila nousi pariinkymmeneen asteeseen. Yliopisto tarjosi kilpailijoille kolmen ruokalajin ateriat. Niin täällä Espanjassa on tapana lounastaa.
Emilia
18 vastausta artikkeliin “KISARAPORTTI ESPANJASTA 1.3.2022”
cialis online america
cialis online america
viagra in india online purchase
viagra in india online purchase
sildenafil india online
sildenafil india online
cost of viagra in canada
cost of viagra in canada
can i buy viagra in canada
can i buy viagra in canada
generic viagra lowest price
generic viagra lowest price
how long does it take for tadalafil to work
how long does it take for tadalafil to work
cialis professionel
cialis professionel
cialis 20 mg tadalafil
cialis 20 mg tadalafil
purchase cheap cialis soft tabs
purchase cheap cialis soft tabs
rifaximin metronidazole
rifaximin metronidazole
gabapentin myasthenia
gabapentin myasthenia
sulfamethoxazole alcohol interaction
sulfamethoxazole alcohol interaction
valacyclovir pka
valacyclovir pka
tamoxifen psa
tamoxifen psa
pregabalin with alcohol
pregabalin with alcohol
metformin serotonin
metformin serotonin
lisinopril tiredness
lisinopril tiredness